Neuleohjeet

15 Tuotetta


Rakas neuleharrastukseni on alkanut pikkuhiljaa muuttua mielessä unelmaksi omista neulemalleista. Käsitöiden tekeminen on minulle paljon muutakin kuin valmiiden ohjeiden seuraamista ja valmiiksi piirrettyjen kaavojen käyttämistä. Luova puoleni oikein vaatii sitä, että pääsen kokeilemaan ja toteuttamaan omia ideoitani. Oman persoonallisen jutun löytäminen ja toteuttaminen on minulle sydämen asia ja voimavara kaikessa tekemisessä. Ideoita omiin kirjoneulesukkiin alkoi putkahdella jopa keskellä yötä, joten päätin uskaltautua tähän ihanaan neulesuunnittelun maailmaan. Suunnittelutyö tapahtuu aputoiminimeni Heinikki designin alla.

Ennen kuin tilaat, HUOMAATHAN, että neuleohjeeni ovat PDF-muodossa olevia sähköisiä tiedostoja, ja ne lähetetään aina asiakkaalle sähköpostitse! Valitse siis verkkokaupan kassalla toimitustavaksi Neuleohjeen sähköpostitoimitus. Älä valitse pelkälle neuleohjeelle kirjetoimitusta, sillä minulla ei valitettavasti ole mahdollisuutta postittaa neuleohjeita paperisina. Jos haluat ohjeesta paperiversion, voit tulostaa sen lähettämästäni tiedostosta itse. Jos tilauksesi sisältää neuleohjeen lisäksi myös muita tuotteitani, jotka tarvitsevat fyysisen postituksen (kuten korut, kassit, pussukat ym), valitse siinä tapauksessa toimitustavaksi kirje tai paketti. Tällöin lähetän neuleohjeen sähköpostiin ja tilauksen muut tuotteet tavalliseen tapaan postitse. Kiitos!

Otathan myös huomioon, että verkkokaupan ohjelmisto ei pysty lähettämään neuleohjetta automaattisesti heti tilauksen saavuttua, vaan minun täytyy lähettää jokainen neuleohje itse käsin sähköpostitse. Ohje ei siis välttämättä saavu sinulle välittömästi, mutta pyrin kyllä lähettämään tilatut ohjeet niin pian kuin vain on sillä hetkellä mahdollista.

Minut löytää Instagramista @heinikkidesign-tilin parista. Seuraisin mielelläni kanssaneulojieni luomuksia, joten käytä halutessasi hashtagia #heinikkidesign, niin pääsen ihastelemaan millaisia sukkia malleistani käsissänne syntyy. Lämmin kiitos sinulle ja neulomisen iloa!

  • Näkymä
Uusi
Lyydia, neuleohje kirjoneulesukkiin
Lyydia, neuleohje kirjoneulesukkiin
6,90 €
Uusi
Mielikki, neuleohje kirjoneulesukkiin
Mielikki, neuleohje kirjoneulesukkiin
6,90 €
6,90 €
6,90 €
6,90 €
6,90 €
6,90 €
Uusi
Kolmen neuleohjeen setti
Kolmen neuleohjeen setti
17,00 €
Uusi
Neljän neuleohjeen setti
Neljän neuleohjeen setti
22,00 €
Uusi
Viiden neuleohjeen setti
Viiden neuleohjeen setti
27,00 €
Uusi
Kuuden neuleohjeen setti
Kuuden neuleohjeen setti
31,00 €
Uusi
Seitsemän neuleohjeen setti
Seitsemän neuleohjeen setti
35,00 €
Uusi
Kahdeksan neuleohjeen setti
Kahdeksan neuleohjeen setti
38,00 €